Puheenjohtajan palsta

14.05.2018

Moni aivovammainen koki 25.3.2018 yhden aivovammahistoriansa pahimmista hetkistä. Helsingin Sanomat kirkui silloin suurilla kirjaimilla: "Väärin diagnosoitu". Politiikan tähtitoimittaja Paavo Teittinen oli tällä kerralla polkaissut Tampereen Yliopistosairaalan (Tays) asettamaan miinaan. Hän "tutki" syötetyn asian huonosti ja kirjoitti sitten hölmön asenteellisen ja monia valheellisia asioita sisältävän jutun.

Teittinen väitti, että Invalidiliiton kuntoutuskeskus Validiassa on tehty satoja vääriä aivovammadiagnooseja, että siellä kuntoutujista tehdään tahallaan, korvausten toivossa, sairaampia kuin he ovatkaan. Validiassa olleet aivovammautuneet kyselivät kauhuissaan: onko minun diagnoosini oikea, mitä tästä seuraa? Juttu herätti heissä paniikkia ja ahdistusta.

Monet aivovammautuneet kertoivat fb-vertaisryhmissä, että heitä hoitaneet neurologit olivat ihmeissään, eivätkä oikein uskaltaneet ottaa kantaa työkykyyn, ei haittaluokkaan, eikä varsinkaan kirjoittaa laitoskuntoutussuosituksia. Jutun perimmäinen tarkoitus lienee ollutkin, että jatkossa vakuutusyhtiöillä on kaikenlainen päätäntävalta aivovamma-asioissa. Hesarin Teittinen väitti, että kolme neurologia on harjoittanut aivovammabisnestä yhdessä erään asianajajan kanssa, joka on vienyt tapauksia käräjille ja voittanut näillä väärillä diagnooseilla lähes kaikki tapaukset. Ei tuosta paljoa puutu, etteikö Teittinen epäilisi k.o. henkilöiden tehtailevan petoksia.

Teittisen jutussa fantasioitaan esittelevät vakuutuslääkärit vakuuttavat, että ennen Validian kuntoutusjaksoa tehdyt aivovammadiagnoosit ovat sataprosenttisen varmasti oikein asetettuja, eikä potilaan tilannetta saa arvioida uudelleen. Ei ainakaan niin, että aivovamman vaikeusastetta muutettaisi ylöspäin. Viimeistään tuossa kohtaa he osoittavat naimakauppansa vakuutusyhtiöiden kanssa.

Ei ole mitenkään harvinaista, että kuntoutukseen tuleva aivovammautunut on tutkittu aiemmissa vaiheissa hyvin puutteellisesti, joten diagnoosikin on ollut epävarma ja on voinut olla rajatapaus. Kyseessä on aina kokonaisarvio ja tulkinta, sillä tarkkoihin mittauksiin perustuvia diagnostisia kriteerejä ei vielä ole.

Väitän, että Suomessa aivovammojen alidiagnosointi on monin verroin yleisempää kuin Teittisen kertoma systemaattinen ylidiagnosointi Validiassa. Monen viikon monialaisessa kuntoutuksessa voidaan vakuuttavammin todeta, jos aivovamma olikin arvioitu aiemmin liian lieväksi ja sen vaikeusastetta on syytä korottaa. Se taas tietäisi rahanmenoa vakuutusyhtiöille. Tästä tosiasiasta harmistuneena Taysin vakuutuslääkäritohtorit Rellman puhetorvenaan sai puhuttua Hesarin puolelleen ja parjaamaan kolmea neurologia ja Validiaa vääristä diagnooseista.

Teittinen ei vaivautunut selvittämään, millaisissa rooleissa hänen haastattelemansa ja parhaimpina asiantuntijoina pitämänsä neurologit ovat. Monet esiintyivät nimettöminä ja huutelivat kammareistaan mitä sattuu. Kuka lie heidän huutelujaan välittänyt? Eipä paljon herätä luottamusta, jos neurologi ei uskalla sanoa naamallaan, mitä mieltä on erinäisistä aivovammoihin liittyvistä asioista.

Jo aiemmin vakuutuslääkäreiksi tiedetyt tai heidän bisneskumppaninsa saivat Hesarissa julistaa ilosanomaansa ja harhaoppejaan: kaikki aivovammaiset paranevat vartissa työkuntoisiksi. Niin nopeasti Taysissa ihmeparannetaan. Vastaanotolle mennessä aivovamma, poistullessa terve. Sitä nopeampi on ainoastaan Taysin neurologi vakuutuslääkärin ominaisuudessa: lukee viidessä minuutissa 150 sivua hoitavien lääkäreiden lausuntoja: terve ja tervemenoa takaisin töihin. Monenlaisia vammoja kyllä on, mutta ne eivät johdu tapaturmasta. Jutun Teittiselle syöttänyt Taysin neurologi Johanna Rellman puhui omaa vakuutusyhtiömyönteistä, jopa oleellisissa kohdissa harhaoppista, agendaansa, jota hän käy kaiken lisäksi levittämässä valtakunnan keskussairaaloissa.

Kiistatta Suomen paras aivovamma-asiantuntija Olli Tenovuo kirjoittaa blogissaan: "Aivovammojen ongelmallisin mekanismi eli diffuusi aksonivaurio ei ole hetkellinen tapahtuma, minkä takia oireet saattavat alkuvaiheessa vaikuttaa varsin lieviltä ja kehittyä täyteen mittaansa vasta viiveellä. Tämä ei ole mikään mielipide- tai näkemysasia".

Esitän Johanna Rellmanille suoran kysymyksen: Oletko edelleen eri mieltä? Jos olet, niin silloin olet eri mieltä maailman johtavien aivovamma-asiantuntijoiden kanssa. Hiljaisuudella tunnustat häpeäväsi. Vastaan inttämällä teet itsestäsi pellen, ehkä jopa hengenheimolaistesi keskuudessa.

Toisaalta on ymmärrettävää, että Rellmannin tiedot aivovammoista ovat puutteelliset, koska ei ole mitään tieteellistä näyttöä, että hän olisi perehtynyt niihin yhtään sen syvällisemmin kuin erikoistumisohjelmassa tarvitsee opiskella. Voin kyllä antaa hänelle harrastuneisuustodistuksen ahkerasta sometrollauksesta mm. Aivovammaliiton keskustelupalstoilla. On täysin käsittämätöntä, että joku normineurologi otetaan Aivovammojen Käypä hoito -suositusta tekevään työryhmään, jossa pitäisi olla alansa parhaat asiantuntijat.

Teittinen kertoo jutussaan, kuinka riippumaton professori Peltola teki selvityksen Validiassa tehdyistä aivovammadiagnooseista, koska Tays oli esittänyt syytöksiä väärien diagnoosien tekemisestä. En epäile Peltolan erinomaisuutta epilepsiasyndroomissa, joihon hän on neurologian aloista erikoistunut, mutta mikä hän on arvioimaan Suomen parhaimpien aivovamma-asiantuntijoiden diagnooseja. Häviää 100-0. Entäs se riippumattomuus? Tämä neurologi Peltola on Taysin epilepsiakeskuksen proffa. Ei ehkä kannattaisi hehkuttaa hänen riippumattomuuttaan. Ihan oikeasti hyvät veljet, ettekö ymmärrä, miltä tämä näyttää ulospäin?

Vakuutusyhtiö Tapiola ja Tays sopivat jo vuonna 2009 yhteistyöstä, jonka mukaan tapaturmissa ja liikenneonnettomuuksissa päähän loukkaantuneet lähetetään Taysiin tutkimuksiin.

Vuonna 2011 Taysin neurologit päättivät, että Validiaan ei enää lähetetä potilaita kuntoutukseen. Ilmeisesti liian moni vammautunut oli saanut sieltä oikean diagnoosin ja se oli tullut kalliiksi vakuutusyhtiöille. Kaikilla on jo kuntoutukseen mennessään aivovammadiagnoosi, ei niitä siellä keksitä vilpillisesti, korkeintaan tarkennetaan laaja-alaisten tutkimusten perusteella.

Nykyisin vakuutusyhtiöt eivät maksa aivovammautuneiden korvauksia, jos vammautunut ei mene tutkimuksiin sinne (=Tays), minne vakuutusyhtiöt määräävät.

Tiesittekö muuten, että vakuutusyhtiöt maksavat 20-30 %:a joidenkin aivovammapoliklinikoiden kuluista? Esim. Hyks-sairaanhoitoalueen lautakunta arvioi kokouksessaan 25.10.2011, että aivovammapolin rahoituksesta  tulee alkuun 20 %:a tapaturmavakuutusyhtiöiltä ja myöhemmin 30 %:a. Minusta ei ole oikein, että julkisessa sairaanhoidossa hoidetaan "vakuutusyhtiöiden potilaita". Sen takia ihmiset maksavat vakuutuksia, että pääsevät nopeasti hoitoon ja kuntoutukseen, eikä tarvitse kuukausia roikkua jonoissa ja arvauskeskusten arpajaisissa.


Tapiola-ryhmä ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ovat sopivat yhteistyöstä jo vuonna 2009

https://www.sttinfo.fi/tiedote/tapiola-ryhma-ja-pirkanmaan-sairaanhoitopiiri-yhteistyohon-tapaturmien-ja-liikennevahinkojen-aiheuttamien-aivovammojen-varhaisessa-tutkimuksessa?publisherId=2010&releaseId=35384

Matti Lehto, johtajaylilääkäri. (Turvan vakuutuslääkäri)

Isto Nordback, kirurgian klinikan ylilääkäri vuonna 2000. (Turvan vakuutuslääkäri)

"Tapiolan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hoitoyhteistyössä on mukana myös tamperelainen vakuutusyhtiö Turva. "
Minusta tuo kuvio ei näytä kauniilta!
Tapiolan puolelta sopimusta oli sorvaamassa ylilääkäri Ilkka Torstila, joka on toiminut vakuutuslääketieteen dosenttina ja professorina lääketieteen opiskelijoille. Ja toimii edelleen vakuutuslääkärinä monessa paikassa. 

Tapaturmavakuutus-lehden numerossa 3/2013 kerrotaan, että vakuutusala lahjoitti 250 000 euroa Hyksin aivovammapoliklinikalle, jolla perustettiin professuuri ja virkaan tuli valituksi Aarne Ylinen, jota pidetään ahkerana vakuutuslääkärinä.

Palataanpa Teittisen tarinaan. Hän haastatteli neurobiologi Jari Honkaniemeä, joka on tullut tunnetuksi vakuutusyhtiöiden käyttämänä, hyvän mielikuvituksen omaavana, 2000 euron todistajana ja todistusten kirjoittajana, jonka tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu hiiriin.

Honkaniemi on tämän selvityshenkilö Peltolan yhtiökumppani kolmen miehen firmassa. Teittinen antoi hänellekin palstatilaa. Miksiköhän? Arvaan, että Rellman antoi Teittiselle (kaveri)listan henkilöistä, joilta kysyä mielipiteitä. Taysin neurologian ja neurokirurgian poliklinikat on miehitetty vakuutuslääkäreillä ja vakuutusyhtiöden määräämillä (harha)opeilla.

Edellä mainittu Honkaniemi kehui facebook-keskustelussa, että Tays teki Aivovammojen uuden Käypä hoito -suosituksen. Ja sen kyllä huomaa. Oikeuden saaminen on entistäkin vaikeampaa, ellei suorastaan mahdotonta.

Olisin kyllä toivonut, että Teittinen olisi tehnyt taustatyötä myös haastattelemistaan henkilöistä, ettei olisi toitottanut jutullaan pelkästään Taysin vakuutuslääkäreiden propagandaa. Kun sitä kuuntelee, on helppo saada otsikoksi, että "Väärin diagnosoitu", mutta lopputuloksena on kuitenkin todella surkea artikkeli.

Oikeutta aivovammautuneille ry - Rättvisa för de hjärnskadade rf

Puheenjohtaja Anu Parkkonen, p. 040-705 0506
anu.parkkonen@aivovamma.com
aivovamma.com
https://www.facebook.com/oikeuttaaivovammautuneille/